Kirjastojen näkyvyys mediakasvatuksen toimijana

Mediakasvatus.kirjastot.fi

Vuonna 2007 Tuula Haavisto totesi, että ensimmäinen tehtävä kirjastoissa oli kirjastoammattilaisten perehdyttäminen mediakasvatuksen tietoon ja taitoon. Ammatin sisäisenä haasteena oli muotoilla olemassa oleva sisällöntuntemuksen ammattitaito niin, että sitä voitaisiin jalkauttaa tavallisille käyttäjille. Edelleen hän totesi, että kirjastot ovat mediatuntemuksen pioneereja. Aineiston valinta, järjestäminen (luettelointi, luokitus, asiasanoittaminen) ja tietopalvelu ovat kaikki mediaosaamisen ulottuvuuksia. Olennainen osa prosessia on myös sisällön luotettavuuden arviointi. Toistaiseksi näitä taitoja on käytetty voittopuolisesti kirjaston omassa työssä. Vain koululuokille annettavassa tiedonhaun opetuksessa taitoja on systemaattisesti siirretty myös käyttäjille.

Nykyisessä mediaympäristössä on selvä tarve jalkauttaa kirjastojen sisällöntuntemusta laajemmalle. On jokaisen kansalaisen jokapäiväinen haaste osata käyttää mediaa taitavasti. Toistaiseksi kirjastoissa ei ole kehitetty kovin toimivia muotoja tämän toteuttamiseksi. Onkin kiinnostavaa nähdä muutamien vuosien päästä ovatko kirjastot pystyneet kehittämään tällaisia toimivia keinoja kansalaisten avustamisessa ja opastamisessa? Lue loppuun