Kirjastojen ympäristötietoisuudesta – tai tiedottomuudesta

Ajattelemme mielellämme, että kirjastot ovat ympäristötietoisia ja -ystävällisiä. Muut saastuttavat, tuhlaavat luonnonvaroja ja yllyttävät kuluttamaan, mutta kirjastot ovat kierrättäneet aineistoja jo yli vuosisadan ja hillitsevät muutenkin kulutusta. Kaikkien ei esimerkiksi tarvitse ostaa oma tietokonetta tai printteriä, koska kirjaston laitteet ovat käytettävissä. Tavallaan tämä on totta, mutta samalla se on johtanut hieman ylimieliseen asenteeseen: ”olemme jo niin hyviä, ettei meidän tarvitse tehdä mitään”.

Omahyväisyyden sokaisemana on jäänyt huomaamatta tosiasia, ettei kirjastoille ole olemassa mitään ympäristöystävällisyyden kriteereitä. Asiasta ei edes käydä keskustelua, koska se on olevinaan itsestäänselvyys.1 Eipä vain ole. Tänä päivänä ei enää riitä, että kuvittelemme olevamme ympäristöystävällisiä sillä perusteella, että kirjastosta lainataan kirjoja ja muita aineistoja tai että tilamme ovat yhteiskäytössä. Olisi ehkä myös syytä miettiä pitävätkö nämä argumentit lainkaan paikkansa. Kirjastot ovat kierrättäneet aineistojaan yli vuosisadan, mutta tänä aikana kirjastot ovat myös aloittaneet aineistojen muovittamisen, kuljetukset ympäri kuntaa ja aineistojen elinkaarikin on lyhentynyt. Eivätkö kirjastot ole tavallaan siirtyneet hanki, kierrätä kerran ja heitä pois kulttuuriin? Toisaalta ei ole olemassa mitään vakiintunutta tapaa vertailla paperisen kirjan ja e-aineistojen eroja2 tai arvioida yhteisen tilan tai jaetun tekniikan ympäristövaikutuksia. Paitsi tietysti mutu-tuntuma, jonka mukaan kaikki tarvittava on jo tehty.

Kun kirjastojen ympäristöystävällisyyttä tarkastellaan, vedotaan usein yleisiin kriteereihin, joita sitten sovelletaan kirjastoihin. Vihreä kirjasto on samaistettu pitkälti vihreään rakennukseen ja ympäristöystävälliseen teknologiaan. Tämän lisäksi voidaan soveltaa myös vihreän toimiston kriteereitä. Näin ajatellen ympäristöystävällinen kirjasto olisi siis kuin mikä tahansa rakennus tai toimisto – eikä varsinaisen kirjastotoiminnan ympäristövaikutuksia tarvitse miettiä sen enempää. Yleiset ympäristökriteerit ovat hyvä pohja vihreälle kirjastolle ja näihin perustuu pitkälti pohjoismaiden maine ympäristötietoisina. Ikävä kyllä tämä ei riitä enää kansainvälisesti. Maailmalla keskustellaan siitä, mikä tekee kirjastopalveluista ympäristötietoisia. Pelkästään kirjastonrakennusten ympäristöystävällisyyteen keskittyminen sisältää myös suuren vaikeuden: emme voi rakentaa kaikkia kirjastoja uudelleen tai peruskorjata niitä – joten suuri osa kirjastoista jää automaattisesti energialuokituksen alapäähän. Tämä ei voi olla ainoa tapa olla ekologinen ja kirjastojen täytyy voida olla mahdollisuus olla ympäristötietoisia olemassa olevissa rakennuksissa kehittämällä ympäristötietoisia palveluita.3

Olen viime syksyn alusta toiminut IFLAn Environmental Sustainability and Libraries ryhmän vetäjänä ja siinä ominaisuudessa minulla on ollut etuoikeutettu näköalapaikka siihen, mitä juurin nyt tapahtuu kirjastoissa ympäristöasioihin liittyen. Erityisen antoisaa on ollut koordinoida tämän vuotisen konferenssin esitelmien valintaa sekä toimia IFLA Green Library Award -palkinnon arviointi lautakunnan puheenjohtajana. (Jos asian nyt näin mahtipontisesti voi esittää, sillä palkinto jaettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa ja voittajan valintaprosessi kehitettiin – niin sanoakseni – ketterän kokeilun metodilla. Kukaan ei arvannut etukäteen, että saamme 30 ehdotusta palkinnon saajaksi ympäri maailmaa.)

Näyttää siltä, että kansainvälinen keskustelu ei ole viime vuosina enää rajoittunut uusien ympäristöystävällisten kirjastorakennusten esittelyyn, eikä liioin ympäristötietoisuuden perusasioihin, kuten paperin säästämiseen ja valojen sammutteluun. Erityisesti yliopistokirjastot ovat alkaneet järjestää kursseja ympäristöaiheisen tiedon hakemisesta ja arvioimisesta. Kun taas yleiset kirjastot ovat huomanneet yhteisölle tarjottavien kokoontumistilojen, makerspace-toiminnan ja työtilojen ympäristönäkökohdat. Myös tavaralainaus yhteisön elinvoimaisuuden lisääjänä ja kulutuksen hillitsijänä on noussut esiin. Nämä eivät ole vieraita ideoita meille suomalaisille, mutta niitä ei ole koottu ympäristötietoisuuden käsitteen alle.

Nouseva trendi maailmalla on niputtaa kaikki tällaiset toiminnot ja palvelut sustainability-käsitteen alle. Näin mm. American Library Assosiation on perustanut SustainRT:n, joka on kirjastonhoitajien temaattinen keskusteluforum ja järjestää myös nettikonferensseja. Amerikkalaisille (ja yleensäkin) ”sustainability” sisältää ympäristötietoisuuden, taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden periaatteet. Sustainability käännetään suomeksi tavallisesti ”kestävänä kehityksenä”, mutta itse käyttäisi sanaa ”vastuullisuus”. Voisi siis sanoa, että kirjastojen toiminnan ja palveluiden tulisi olla ympäristötietoisia sekä taloudellisesti ja sosiaalisesti vastuullisia.

Sustainability kiinnostaa yhä enemmän kirjastoalan ihmisiä. Ongelmana on kuitenkin jälleen se, ettei ole olemassa mitään kriteereitä, joiden perusteella kirjasto voisi katsoa olevansa vastuullinen näissä kaikissa kolmessa merkityksessä. Yleisiä rakennuksia ja taloutta koskevia kriteereitä on tietysti olemassa, mutta kuvittelisin kirjastojen tarkoittavan vastuullisuudella jotain muuta – enemmän – kuin vain rakennussäännösten ja taloudellisen tehokkuuden mittareiden noudattamista. Näin on kuitenkin käymässä, jos kukaan ei mieti, milloin kirjaston kokoelmaa voidaan pitää ympäristötietoisena – onko kyse tiedon laadusta, määrästä, vai formaatista (e-aineistot), vai kokoelmastrategiasta. Tai jos kukaan ei tarkastele kriittisesti, ovatko jaettujen tilojen ja välineiden ympäristövaikutukset todellisia vai eivät. Emme voi sokeasti luottaa argumenttiin, jonka mukaan valojen sytyttäminen yhteisessä tilassa johtaisi valojen sammuttamiseen kodeissa – emme ainakaan tutkimatta ensin asiaa.

Maailmalta löytyy myös varsin innovatiivisia ja innostuneita ympäristötietoisuutta lisääviä projekteja, josta esimerkkinä mainittakoon ensimmäinen IFLA Green Library Awardin saanut meksikolainen projekti:

El Pequeño Sol ecological library (The Little Sun Ecological Library), Germinalia A.C., San Cristobal de las Casas, Chiapas, Mexico

Tässä projektissa kyläläiset rakensivat yhdessä koulukirjaston kierrätysmateriaaleista edistääkseen lastenlukutaitoa. Projekti teki vaikutuksen arvostelulautakuntaan pitkälti juuri sen takia, että siihen yhdistyivät sustainable -käsitteen kaikki merkitykset ja uusi kirjasto oli yhteisöllisesti rakennettu, ekologinen ja taloudellinen. Tähän ja joihinkin muihin kilpailuehdotuksiin voi tutustua Environmental Sustainability and Libraries (IFLA SIG) –sivuilla.

1 Vuonna 2012 kirjastojen ympäristötietoisuutta tutkittiin OKM:n hankkeessa Green@library – kirjastojen ekologinen kestävyys. Tällöin kartoitettiin kirjastojen ympäristötietoisuutta ja ekologista toimintaa, mutta mitään kriteereitä tai itsearviontityökalua kirjastojen ympäristöystävällisyydestä ei tämän tutkimuksen aikana luotu.

2 Perinteisen kirjan ympäristövaikutuksia arvioitaessa täytyy huomioida mm. paperin valmistustekniikka, kuljetukset ja kirjojen käsittely ja kierrätys. E-aineistojen kohdalla ympäristövaikutuksiin kuuluvat lukulaite, sen käyttämä sähkö ja siitä aiheutuva jäte. Molempien kohdalla elinkaaren pituus on myös merkittävä tekijä.

3 Sahavirta, Harri 2012: “Showing the Green Way – Advocating Green Values and Image in a Finnish Public Library”, IFLA Journal, vol 38, Issue 2.

Harri Sahavirta

 

 

 

 

 

Harri Sahavirta
Kirjastonjohtaja
Helsingin kaupunginkirjasto

 

 

Yksi vastaus artikkeliin ”Kirjastojen ympäristötietoisuudesta – tai tiedottomuudesta

  1. As an active member of ENSULIB and the co-editor of “The Green Library” (IFLA publication, 161), I would like to comment some of Harri Sahavirta’s views.


    Libraries are more than just buildings and collections. Libraries are educators – like kindergardens, schools, and universities – not only through selecting appropriate and valuable books and other media for their customers, but through organizing events etc. But in terms of sustainability libraries often think it is enough to run a sustainable building and to practicize sustainable library management – but it is not! Why do libraries mostly hesitate to play an active role also in environmental education through giving an example in “demonstrating” environmental-friendly practices, through organizing “green” events, through announcing the library as “going green”? In Germany the problem might be, that there is a political party “Die Grünen”, and libraries do not want to be suspected as not being neutral. But perhaps the new “2030 Agenda for Sustainable Development” might convince libraries that “going green” with ostentation does not mean party.
     
    Dr. Petra Hauke
    Ass. teacher
    Berlin School of Library and Information Science Humboldt-Universität zu Berlin

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *