Kirjaston urban office

Kirjasto työskentelytilana vaikuttaa olevan ajankohtainen puheenaihe. Se ei kuitenkaan ole niinkään uusi ilmiö. Kuten kaikki varmasti tiedämme, kirjaston tiloja on kautta aikojen käytetty työskentelemiseen.

Opiskelijat ovat tuttu näky kirjastojen lukusaleissa. Tämä tapahtuu sykleissä ja salit saattavat ammottaa tyhjyyttään sesongin ulkopuolella. Tilojen hukkakäyttöä? Tämä särähtää korvaan tietenkin juuri nyt, kun juustohöylä käy ja kirjastojen olemassaolosta käydään monenlaista keskustelua.

Kirjaston tilat ovat löytäneet kuitenkin jo nyt uusia käyttäjiä. Artikkeli aiheesta YLE:n sivuilla: Professori: Lähikirjastoja lakkauttamalla kunnat tekevät karhunpalveluksen – yrittäjille

KIRJASTON URBAN OFFICE

Kirjasto työtilana -palvelu on konseptoitu kirjaston Urban Officeksi jo muutama vuosi sitten. Siinä kohderyhmäksi on otettu Ylenkin jutussa esiin nousevat yrittäjät, ei niinkään opiskelijat, jotka jo ennestään ovat löytäneet kirjaston. Vaikuttajana projektissa on toiminut nykyään tuotekehitysalalla työskentelevä Roberto Corsini.

Silti tämä palvelu vaikuttaa vielä näin kirjastoalan ulkopuolelta katsovan mielestä aivan uudelta palvelulta.

Kaupunkiverstaalla, aivan Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva Urban Office on tupaten täynnä. On tavallinen keskiviikko ja kello on 12. Varattavissa palaverilooseissa on palaverit käynnissä ja jokaisella pienellä työpöydällä naputellaan tehokkaasti läppäriä. Tarvetta palvelulle näyttää siis olevan.

Kaupunkiverstaan Urban Office on rakentunut luonnostaan asiakaspalautteen ja sitä kuuntelevan aktiivisen henkilökunnan ansiosta. Mikäpä sen parempia palvelumuotoilun alkukuoppia. Ensin oli vain muutama pöytä ja tuoli ja myöhemmin ympärille kehitettiin asteittain kokonainen palvelu. Paikalle hankittiin akustoivia sermejä, puhelinkoppi, lukittavat kaapit asiakkaiden tavaroille, lisäksi wlania tehostettiin ja palvelulle luotiin omat verkkosivut tilanvarausjärjestelmineen. Verkkosivut löytyvät osoitteesta www.urbanoffice.fi.

Kaupunkiverstaan Urban Office

Kaupunkiverstaan Urban Office

varattavat palaveriloosit Kaupunkiverstaan Urban Officessa

Varattavat palaveriloosit Kaupunkiverstaan Urban Officessa

Akustoivat työtuolit, lukittavat lokerikot ja puhelinkoppi Kaupunkiverstaan Urban Officessa

Akustoivat työtuolit, lukittavat lokerikot ja puhelinkoppi
Kaupunkiverstaan Urban Officessa

Kunnianhimoisena ja myös asiakasystävällisenä tavoitteena oli rakentaa valtakunnallinen Urban Officien verkosto.

Tästä on siis muutama vuosi. Missä ovat Suomen Urban Officet nyt?

Jo pieni perehtyminen asiaan osoittaa, että lähes kaikki Urban Officen fyysisen tilan minimisuosituksiin kuuluvat palvelut ovat monissa kirjastotiloissa olemassa: ilmainen langaton verkkoyhteys tai ainakin niitä pöytiä sekä tuoleja. Lisäksi lähes kaikkialta löytyy sähköpistokkeita laitteiden lataamiseen ja tulostusmahdollisuus. “Luksusversiossa” voi olla palaveritila, käyttöön suunniteltu akustiikka sekä valaistus tai jopa 3D-printteri.

MONIMUOTOISUUDEN MOLEMMAT PUOLET

Palvelumuotoilijan kannalta haasteena ovat ensinnäkin keskenään hyvin erilaiset kirjastotilat. Sen ehdottomuuden näin tilasuunnittelun taustan omaavana ymmärrän nopeasti. Tilat saavatkin mielestäni olla erilaisia, mutta kerran tehdyn suunnitelman monistaminen suojelluissa kohteissa on työlästä, jopa mahdotonta. Siinä olisi ollut oiva mahdollisuus säästöihin suunnittelukustannuksissa. Ratkaisuna ongelmaan näen pienimmän asiakkaalle tärkeän nimittäjän löytämisen. Kyse kun ei kuitenkaan ole tuolin muodosta tai seinän väristä. Palvelun voi muutenkin kommunikoida asiakkaalle ohjein ja opastein. Pääasia on, että palvelu tehdään ymmärrettävällä tavalla näkyväksi.

Tilasuunnittelun haasteista huolimatta historialliseen Kallion kirjastoon nousee vuodenvaihteessa seuraava Urban Office. Arkkitehdin suunnitelmat vaikuttavat toimivilta ja tarvetta on niin asiakaspalautteen kuin lähellä toimivan YritysHelsinginkin mukaan.

PALVELUN KAKSI MAAILMAA

Kallion Urban Office -tila näyttää siis valmistuvan, mutta verkkopuolella takkuilee. Verkkomaailma on nykyään lähes poikkeuksetta otettava huomioon palvelua kehitettäessä ja se vaatii myös resursseja. Toki prototyyppejä, appseja ja html-sivuja voidaan toteuttaa jo muutaman kymppitonnin budjetilla. Se vain ei oikeasti riitä kuin alkuun.

Palvelua suunniteltaessa on muistettava sen käyttökustannukset, myös verkkopuolella. Erillisten sivujen ylläpito vaatii resursseja, appsit vanhenevat nopeasti ja niitä pitää suunnitella useammille eri laitteille. Myös perinteiset html-sivut vaativat päivittämistä. Ja näistä luonnollisesti syntyy niitä kustannuksia. Paras ratkaisu olisi siis saada palvelu liitettyä olemassa oleviin verkkopalveluihin, suurempiin kokonaisuuksiin.

Olemassaolevia Urban Office -verkkosivuja ei kannata edelleen kehittää. Ne ovat auttamattomasti vanhentuneet. Halvemmaksi tulisi rakentaa kokonaan uudet sivut kuin päivittää vanhoja. Uusien sivujen tulisi toimia myös mobiilisti; mobile first. Sen kaikki varmasti jo muistaakin. Maailma ympärillämme menee eteenpäin ja palveluita tulisi jatkuvasti kehittää sen mukaan.

Stockmann on hyvä varoittava esimerkki siitä, kun verkkomaailman kehittämisen sijaan on investoitu muihin asioihin.

PALVELU EI KENELLEKKÄÄN

Kuten aiemmin kirjoitin, suurin osa Urban Office -palvelun elementeistä kirjastoissa on joka tapauksessa olemassa. Kyse on kuitenkin paitsi tilasta ja verkkopuolesta, myös viestimisestä oikealle asiakasryhmälle, oikealla tavalla.

Jos tarjoamme kaikkea kaikille, emme tavoita ketään. Kohderyhmä on siis rohkeasti valittava ja saatava palvelu houkuttelevaksi juuri heille.

Tämähän ei kuitenkaan sulje pois ketään.

Lielahden uuteen kirjastoon näytti myös nousseen hieno Urban Office. Nopea haastattelu paljastaa, ettei markkinointia ole ehditty resurssien puutteessa suunnittelemaan. Tämä on täysin ymmärrettävää, sillä aika kuluu arkisempien asioiden pyörittämisessä. Kuitenkin jo uutta palvelua suunniteltaessa tulisi miettiä paitsi verkkopuoli, myös palvelun ulkoinen markkinointi, sisäisestä markkinoinnista puhumattakaan.

Lielahden kirjaston Urban Office

Lielahden kirjaston Urban Office

MAHDOLLISUUKSIA KUITENKIN RIITTÄÄ

Kuulostaa melko ongelmalliselta. Loppujen lopuksi on kyse silti melko pienistä haasteista ja ripauksesta sinnikkyyttä. Paljon osia on jo valmiina ja ne kannattaisi hyödyntää.

Monenlaisia tutkimuksia ja selvityksiä tuntuu kirjastolta löytyvän. Tämä tieto pitäisi seuraavaksi muuttaa arvoksi.

Viestintäosaamista löytyy monesta kirjastosta, kuten monenlaisia muitakin taitoja. Suuremmilla paikkakunnilla on markkinointi- ja viestintäalan oppilaitoksia, joiden kanssa kannattaa hakeutua yhteistyöhön. Verkkopuolen kehittäminen on Helsingissä suunnitelmissa ensi vuonna. Tämä varmasti hyödyttää myös muuta valtakuntaa.

Nyt olisikin mielestäni toiminnan vuoro. Kokeileminen on sallittua, jopa toivottavaa, tässäkin. Tuotekehityksen yksi olennainen piirre on asiakaslähtöisyyden lisäksi kokeileminen, epäonnistumisen, epäonnistumisen sietäminen, uuden väylän löytäminen, onnistuminen ja edelleenkehittäminen. Kirjaston tuote on erilaiset palvelut, joiden kehittämiseen pätevät hyvinkin samat säännöt.

Toinen avainsana toiminnan lisäksi on mielestäni yhteinen tahtotila. Sen sijaan, että jokainen tekisi sankarisuorituksen yksin, olisi tässäkin syytä toimia yhdessä. Muuten saattavat voimat loppua kesken.

Sanni Koffert
Suunnittelija
Helsingin kaupunginkirjasto

Kirjoittaja on kirjastoalalla vieraileva muotoilija, jonka intohimona on asioiden kehittäminen asiakaslähtöisemmiksi, kustannustehokkaammiksi ja parhaimmassa tapauksessa myös esteettisemmiksi, organisaation tavoitteita unohtamatta.

8 vastausta artikkeliin ”Kirjaston urban office

  1. Kun lähdetään rakentamaan uutta palvelukonseptia vanhan päälle, törmätään helposti vanhoihin ongelmiin. Kirjaston mieltäminen työtilana ja siitä edelleen kehitetty Urban Office –konsepti on haasteellinen sekä tiloja suunnitteleville arkkitehdeille että itse toimintaa suunnitteleville palvelumuotoilijoille ja palvelujen varsinaisille tuottajille.

    Arkkitehtuurissa hallitseva ajattelutapa on edelleen funktionalismi, joka tarkoittaa nykymuodossaan tiloissa suoritettavien toimintojen analysointia yhdessä käyttäjien kanssa. Tämän analyysin tuloksia käytetään sitten joko reunaehtoina tai inspiraation lähteinä, tilanteesta ja arkkitehdista riippuen.

    Ongelmana tässä ajattelussa on, että kun toimintaa ei varsinaisesti ole vielä olemassa, se on kuviteltava. Tällöin suunnittelijan subjektiivinen näkemys korostuu ehkä liikaa, arkkitehdit kun käyttävät tutkimuksia varsin rajoitetusti hyväkseen. Toisaalta käyttäjienkin voi olla vaikeaa ennakoida tai kuvitella toimintojen ja arvomaailman muutoksia vuosikymmenien päähän, jonka ajan seinien tulisi vähintäänkin pysyä pystyssä.

    Jo monifunktionaalinen suunnittelu on haasteellisempaa. Se ei tarkoita vain neutraalia tai joustavaa tilaa vaan myös sen ymmärtämistä, minkälaiseen verkostoon uusi tila ja sen palvelut kiinnittyvät. Jos funktionaalinen suunnittelu perustuu normatiiviseen ajatteluun toiminnoista, monifunktionaalisen tai systeemisen suunnittelun tulisi luoda mahdollisuuksia, joiden toteutumista ei aina pysty edes kuvittelemaan. Toisaalta kun suunnittelua ei voi suunnata kaikille mahdollisille käyttäjille ja toiminnoille, käyttäjät olisi pyrittävä jotenkin profiloimaan.

    Aalto-yliopistossa tehdyssä CityWorkLife-tutkimushankkeessa teimme havaintoja Kirjasto 10:n, Kaisa-kirjaston ja Kaupunkiverstaan Urban Officen käytöstä (Café Köketin ja julkisten ulkotilojen ohella) ja haastattelimme yhteensä 150 käyttäjää. Yhdistelemällä näitä tietoja hahmottui selkeästi ainakin viisi tyypillistä käyttäjäprofiilia: taiteilija, tutkija, yrittäjä, kulkija ja pakenija. Tutkimustyö on luonnollisesti perinteinen kirjastojen toiminta, mutta nykyisin se ei enää rajoitu yliopistokirjastoihin parantuneiden verkkoyhteyksien ansiosta. Kulkijaa edustavat käyttäjät, jotka löytävät kirjastotilan osana reittiään esimerkiksi asiakkaan luo tai kahden kokouksen välissä. Pakenijat haluavat saada jotain aikaankin, ja se on joskus vaikeaa varsinaisella työpaikalla. Mielenkiintoisia ryhmiä ovat myös freelancerit ja pienyrittäjät, jotka työskentelevät esimerkiksi taide, kulttuuri- tai IT-aloilla. Näille käyttäjille ilmaiset tilat, joita voi käyttää pitkäänkin, ja jotka tarjoavat tuolien ja pöytien lisäksi wi-fi-yhteyden, tulostusmahdollisuuden ja kokoustiloja, ovat tärkeä palvelu yrityksen alkutaipaleella tai pienimuotoisessa toiminnassa, jossa oman toimiston vuokraaminen ei ole kannattavaa.

    Kun työskentelyyn erityisesti suuntautuvat Urban Officet alkavat yleistyä, onkin hyvä pohtia niiden suhdetta kirjaston perinteisiin toimintoihin. Helppo ratkaisu olisi eriyttää nämä toiminnot ja siirtyä takaisin funktionaaliseen tilojen määrittelyyn, mihin erilliset nimet nyt viittaavat. Mielenkiintoisempaa olisi nähdäkseni kuitenkin säilyttää kirjastojen osin itsestään syntynyt luonne monikäyttötiloina, jotka kykenevät joustavasti tukemaan erilaisia käyttäjiä. Haasteena on kuitenkin löytää kirjastolle uusi nimi, jos ja kun kirjat alkavat olla vain yksi toiminto muiden joukossa. Lontoossa lanseerattu Idea Store on tällaisesta hyvä esimerkki, joskin sen kaupallinen vivahde saattaa arveluttaa ilmaisen kirjasto puolestapuhujia – toisaalta siellä tämä palvelu on tietoisesti sijoitettu kaupallisten palvelujen yhteyteen, jolloin molemmat ovat saman matkan varrella. Omassa nuoruudessani kirjasto oli vielä ”lainasto”, ja osa poliitikoista tuntuu yhä vielä mieltävän sen sellaisena. Nyt olisi löydettävä nimi, joka korostaa myös kirjaston roolia tilallisena palveluna. Siinäpä olisikin nimikilpailun paikka, ”tilasto” kun valitettavasti on jo varattu.

    Kimmo Lapintie

    Kirjoittaja on filosofi, arkkitehti ja yhdyskuntasuunnittelun professori, joka on tutkinut yhdessä tutkijatohtori Mina di Marinon kanssa julkisten ja yksityisten tilojen uusia merkityksiä SPACE-tutkimusryhmässä Aalto-yliopistossa.

  2. Olen kokeillut Kaupunkiverstaan Urban officea työskentelypaikkana. Suunta on oikea, mutta kehitettävää vielä on. Suurimpana ongelmana on avoin tila. Sermit eivät estä melua eivätkä mitään muutakaan. Esimerkiksi wc:ssä ei uskalla käydä ja jättää tavaroitaan pöydälle vartioimatta.

  3. Myös pajat ovat nykyisin kirjastojen tarjoamia työskentelytiloja, mutta erilaisen työskentelyn painotuksella kuin Urban Office. Pajoja on pääkaupunkiseudun kirjastoissa jo neljä, Tapiolan ja Sellon kirjastoissa, Kirjasto Omenassa sekä Helsingin Lasipalatsin Kaupunkiverstas. Kaupunkiverstaassa on siis samassa tiloissa kuin paja – myös Urban Office -tilaa ja -toimintoja.

    Ks. helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Pajat_ja_verstaat

    Näin kertoo Kirjasto Omenan pajassa työskentelevä Urho Kaipainen kokemastaan ja näkemästään:

    “Kirjasto Omenan Pajassa olen kohdannut useita pienyrittäjiä.
    Olen tainnut päästä aitiopaikalle. Tunnen itseni etuoikeutetuksi saadessani tavata niin hienoja ihmisiä ja kuulla heidän ihmeellisistä projekteistaan.

    Pajassa olen tavannut mm. freelancer-elokuvakuvaajan joka rakentaa itse elokuvakameran kantavia rc-helikoptereita ja tuli Pajaan tuli suunnittelemaan kantotelinettä sellaiselle. Olen päässyt kokeilemaan asiakkaamme täysin itsesuunnittelemaa psykedeelistä musikaalista avaruusseikkailupeliä, jonka lisäkehitykseen hän hakee joukkorahoitusta. Olemme innovoineet erään startup-yrityksen työntekijän kanssa, joka rakentaa työkseen E ink -mustavalkoisista näytöistä mainostauluja yleisten WC-tilojen käsipyyheautomaatteihin. Olen keskustellut korkeakouluopiskelijan kanssa, joka lopputyökseen rakentaa Arduino-projektina älykodin yleiskaukosäädinjärjestelmää, jolla voi lopulta kontrolloida koko asunnon kaikkia valoja ja viihde-elektroniikkalaitteita Android-puhelimen kautta.

    Eräs huumorintajuinen freelancer-taikuri käy Pajassa suunnittelemassa ja rakentamassa uskomattomia taikatemppujaan. Olen tutustunut puutarhuriin, joka suunnittelee Pajassa vapaa-ajallaan ohjailtavaa ja liikuteltavaa robottikättä, joka voisi käydä hakemassa esimerkiksi kylmän oluen jääkaapista. Meillä on käynyt asiakkaana myös huonekalusuunnittelija tulostamassa pienoismalleja luomuksistaan ja kirjastomme nuortenosaston entinen vakioasiakas tekemässä vinyylileikkurilla sesonkitarjousmainoksen renkaiden vaihtoon ja autonpesuun.

    Kirjastossa tieto kulkee moneen suuntaan, henkilökunta ja asiakkaat oppivat kaikki toinen toisiltaan.”

  4. Kriittisen sanan paikka?

    Keskustelu siitä, mitä kirjaston tulisi olla, on vilkastumassa, mikä onkin hyvä. Keskustelua tästä asiasta todella tarvitaan.

    Sanni Koffertin kirjoitus tässä antaa meille oivallisen mahdollisuuden pohtia hieman eräitä keskustelussa toistuvia argumentteja. Tämä, kuten niin moni muukin keskustelu, tahtoo hahmottua ääripäiden välisenä. On “kirjastopuristeja” ja on ”himouudistajia” (tasapuolisuuden vuoksi molempia hieman leikillisesti luonnehtiakseni). Sitten on tietenkin ”välimaasto”, ja välimaastoissahan usein piilee viisaus. En tiedä, josko parhaiten määrittelisin itseäni ehkä “välimaaston puristiksi”, tosin aika vahvasti sinne “purismin” puolelle painottuen. Ulottuvuudella “vanhanaikainen” vs. “nykyaikainen” joka tapauksessa luonnehdin hiukan itseironisestikin omaa kantaani “ikiaikaiseksi”. Kirjaston historia on joka tapauksessa kovasti pitkä, ja kirjasto myös rakentuu pitkässä ajassa sillä tavoin, että myöhemmin voi osoittautua kohtalokkaaksi, jos sen ylläpito on laiminlyöty jossain ajassa.

    Tyypillinen ”välimaaston” argumentti on joka tapauksessa, että ei se ole pois ”perinteisestä” kirjastosta, jos kehitellään jotain uutta. Resurssiniukkuudessa tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Keskitie voi olla kultainen, mutta tässä pitää hyvin tarkoin miettiä, missä kohdalla se olisi kultaisimmillaan. Kulunut sanonta on, että ”ei pidä asettaa vastakkain”, vaan joskus kyllä pitää.

    Aivan äskettäin (20.11.2014) olin Helsingissä Kansalliskirjaston järjestämässä Sisällönkuvailupäivässä. Kun siellä keskusteltiin siitä, mitä olisi asianmukainen kirjallisuuden sisällönkuvailu, toistuvasti nousi esiin väite, että se olisi liian aikaa vievää ja sitä tietä tulisi liian kalliiksi. Bibliografinen työ on epäilemättä kuitenkin kirjaston tehtävä – paljon kiistattomammin kuin ”urban officen” rakentaminen ja ylläpito.

    Mielenkiintoista olisi nähdä vaikkapa tämän urban office –toiminnan reaalinen resurssienkulutus. Se ei luultavasti ole kovin massiivinen osa kirjastotoimen kokonaistaloudessa, mutta ei ehkä aivan merkityksetönkään. Koffertin kirjoitus antaa jotain viitteitä, kun hän kirjoittaa: ”Toki prototyyppejä, appseja ja html-sivuja voidaan toteuttaa jo muutaman kymppitonnin budjetilla. Se vain ei oikeasti riitä kuin alkuun.” Kymppitonni ei ole ehkä paljon, mutta jälkimmäinen lause antaakin jo viitteitä siitä, miten resurssisyöppösyndrooma taudinkuva alkaa hahmottua. Tarvitaan muotoiluasiantuntijaa, suunnittelijaa, ylläpitäjää jne., ja kun puhutaan ihmistyöstä, puhutaankin jo isoista rahoista. Ja tämä urban office on tietenkin vain yksi näistä ”uuden kirjastokäsityksen” ilmentymistä.

    Koffertin argumentaatio kulkee hieman viekasta tietä, kun alussa annetaan kuva siitä, miten on taloudellisesti viisasta – varsinkin ”juustohöylän” resursseja leikatessa – että tiloja ei jää tyhjäkäytölle. Mutta sittenpä nuo ”säästötoimet” käyvätkin itse leikkaamaan niitä jo leikattuja resursseja.

    Edellä jo mainitun sisällönkuvailupäivän jälkeen syntyi pieni sähköpostikeskustelu. Siinä – vähän kuin kurillani – ehdotin, että pitäisi ehkä leikata kuntien kirjastotoimen valtionavusta vähän ja siirtää se leikattu Kansalliskirjastolle, että saataisiin bibliografinen toimisto, jossa olisi todella aikaa ja tarvittavaa asiantuntemusta vaikkapa kirjallisuuden genreluonteisia, kovasti tarpeellisia, vaan asianmukaisesti hoidettuna asiantuntemusta todella vaativaa määärittämistä varten. Nyt taas kerran tuntuu, että voisin ehdottaa tätä muutenkin kuin vain kurillani.

    Missä Koffertin kirjoitus näyttää meillä häivähdyksen resurssisyöpöstä, ”filosofi, arkkitehti ja yhdyskuntasuunnittelun professori” Kimmo Lapintie kaavailee jo perustavammin kirjaston toiseksi muuttamista, kirjoittaen

    ”Nyt olisi löydettävä nimi, joka korostaa myös kirjaston roolia tilallisena palveluna. Siinäpä olisikin nimikilpailun paikka, ”tilasto” kun valitettavasti on jo varattu.”

    Sana ”kirjasto” toki ikävästi muistuttaakin siitä, että kyseessä on kirjallisuuteen liittyvä yhteiskunnan toiminto – tai ehkäpä pitäisi olla. Ennen sen toiseksi muuttamista olisi syytä kysyä, josko kirjallisuus (oman käsitteeni mukaan se, missä teokset ja dokumentaatio yhdistyvät, ei siis esimerkiksi pelkästään painettujen koodeksien tuotanto) ei sittenkään olisi vielä menettänyt tai tulevaisuudessakaan menettämässä merkitystään siinä määrässä, että kirjaston lakkauttaminen olisi paikallaan. Kunnes tästä näen kunnollista argumentaatiota, on minun pakko pitää näitä urban officen kaltaisia ideoita lähinnä holtittomina – varsinkin, milloin kirjastoalan ammattilaiset lähtevät niitä ajamaan.

    Koffert on aivan oikeassa kirjoittaessaan, että ”kirjaston tiloja on kautta aikojen käytetty työskentelemiseen”. Ehkä kannattaisi kuitenkin kysyä, minkälaiseen työskentelyyn juuri kirjastojen tilaresursseja pitää kohdentaa ja varustaa. Lukusalissa on luettu sitä kirjallisuutta, jonka tallentaminen ja säilyttäminen on kirjaston ikiaikainen tehtävä.

    Taas kerran kertaan: oleellista kirjastossa ovat kirjallisuus ja bibliografia eli kirjallisuutta koskeva tieto ja sen tuottaminen. Mitä muuta siihen voisikin liittyä, sitä kannattaa aina katsoa ja miettiä tämän perustan valossa. Kuivalta voi tuntua kirjallisuuden ja bibliografian kanssa puuhaaminen, mutta ruisleipä on usein kuivaa.

    Vesa Suominen
    FT, yliopistonlehtori, Oulun yliopisto
    Kirjoittaja on kirjastoalan asiantuntija, joka on toiminut pitkään alan ammattilaisena, opettajana ja tutkijana. Yksi hänen keskeisimmistä tutkimusintresseistään on kirjaston rationaliteetti kulttuuri- ja yhteiskuntafilosofian valossa.

  5. Kun jotain uutta ideaa täytyy markkinoida englanninkielisellä iskusanalla, kysyn aina mielessäni, mille joukolle palvelua oikein suunnitellaan ja kuka loppujen lopuksi kuittaa hyödyn taskuunsa.

    Perinteisellä kirjastolaitoksella on ollut aina valmius tarjota ihmisille kokoelmien lisäksi myös yksinkertaisia työskentelytiloja, joita tekniikan kehityksen myötä on voitu myös varustaa paremmin ja paremmin. En monenkaan lukemisen perusteella oivaltanut, mitä olennaisesti uutta tämä “Urban Office” tuo asiaan, paitsi merkittäviä taloudellisia sijoituksia laitteisiin ja tulonsiirtoja tekniikkaa valmistaville yrityksille. Ja tietysti sen viestin, ettei palvelulla tavoitella maaseudulla asuvia kielipuolia kansalaisia.

    Vesa Suominen tuossa edellä ehtikin puida asiaa muilta osin niin hyvin, ettei siihen ole paljon lisäämistä. Ehdottaisin kuitenkin, että tälle “Urban Officelle” kehiteltäisiin muun Suomen tarpeisiin myös suomenkielinen käännös, vaikka “Lokoisa työsoppi”.

    Heikki Poroila

  6. Kaupunkiverstaan aulan Urban Office, jota Sanni Koffert tekstissään esittelee, on tosiaan asiakkaiden toiveesta syntynyt, kirjaston henkilökunnan vähä vähältä kehittelemä kysytty ja suosittu palvelu. Kuten tämänkin keskustelun palautteessa nousi esille, Sanni Koffertin mainitsemaan kaupunkitoimistojen ”luksusluokkaan” emme 3D-printteristämme huolimatta taida päästä – loosit on tosiaan eristetty toisistaan vain liikuteltavin sermein, joten kahvilan ja muiden tilassa työskentelijöiden aiheuttama taustamelu kantautuu kokoustiloihin ja myös toisinpäin. Toisia taustaäänet inspiroivat, toisia taas inhottavat. Selvää kuitenkin on, että erityisen luottamuksellisiin keskusteluihin ei Kaupunkiverstaan työtila-alue sovellu.

    Äänieristetyn kokouskuution hankintaa on pohdittu, mutta vastaan tulevat hinta ja myös se, että tilan joustavuus kärsisi huomattavasti kiinteän kalusteen myötä. Kaupunkiverstaalla kun aula on saatava tarpeen vaatiessa kokonaan tyhjäksi. Kalusteiden liikuteltavuus on myös asiakkaiden etu: oman työtilansa voi halutessaan järjestellä uudelleen tilanteen vaatimalla tavalla. Itselleen voi siis luoda juuri niin lokoisan työsopen kuin haluaa.

    Kaupunkiverstaan aulan ”ääniongelmassa” tulee kuitenkin hyvin esille Koffertinkin artikkelissaan mainitsema ongelma: kirjaston tilojen puitteissa ei ole mahdollista tarjota kaikille kaikkea kaikkialla. Sen vuoksi pidänkin järkevänä Sanni Koffertin ajatusta siitä, että Urban Officen konseptia kehitellessä ja laajennettaessa etsitään tiloille pienin yhteinen asiakasta hyödyttävä nimittäjä. Sen kun ei tarvitse ainakaan aluksi olla sen kummempaa kuin pöytä, tuolit ja langaton verkko.

    Kyselyjä Urban Office-palvelun laajentamisesta tulee Kaupunkiverstaankin sähköpostiin jatkuvasti niin asiakkaiden kuin muiden kirjastojenkin taholta. Kiinnostus on myös kansainvälistä: Kaupunkiverstas on tällä hetkellä Helsingin kaupunginkirjaston vierailluin paikka. Usein vierasryhmät – etenkin sellaisista maista tulevat, joissa kirjastotoimintaan resursoidut varat ovat syystä tai toisesta pienet – vaikuttuvat toki Kaupunkiverstaan maker space-palveluista. Mutta erityisesti Urban Officea esitellessä näkee kuinka vieraiden pään päälle syttyy lamppu: tällainenhan olisi mahdollinen konsepti meillekin! Palvelu on nimittäin pienimuotoisimmillaan hyvin helposti ja vähin kustannuksin toteutettavissa. Kalusteet voi hankkia vaikka kierrätettyinä, kirjastotila ja usein langaton verkkokin on jo olemassa – kyse on vain tilan ja ennen kaikkea ajattelun uudelleen muokkaamisesta.

    Asiakkaiden mielessä muutos ei kuitenkaan tunnu olevan niin vallankumouksellinen. Vierailijat kertovat maasta tai maanosasta riippumatta samaa viestiä: kirjaston käyttö omaehtoiseen työskentelyyn on kaikkialla suuri ja yhä kasvussa. Ajatushan ei toki edes ole uusi: kuten Heikki Poroila ja Vesa Suominenkin kommenteissaan toteavat, on kirjastossa aina luettu ja työskennelty. Mikä siis Urban Office-tyyppisessä palvelussa kuitenkin tuntuu niin uudelta ja – Suomista lainaten – jopa ”holtittomalta”? Pelkästään lukusalityyppisen työskentelyn mahdollistaminen asiakkaille on ainakin yleisten kirjastojen näkökulmasta riittämätöntä. Asiakkaat eivät halua tulla kirjastoon vain lukemaan tai opiskelemaan, vaan myös työskentelemään. Ja siihen he tarvitsevat asianmukaiset tilat.

    Kaupunkiverstaan kokemuksen mukaan nykyisen Urban Office-palvelun pyöritys vie sitä kirjaston kalleinta antia eli työntekijöiden työaikaa lähinnä aamuisin ja iltaisin kun liikuteltavat kalusteet viedään tilaan ja siitä pois. Tosin tämäkin liikuttelu on jätetty minimiin, sillä asiakkaat käyttävät Urban Officea päivittäin myös kirjaston aukioloaikojen ulkopuolella. En voi siis työnantajan tai veronmaksajankaan näkökulmasta millään kutsua nykyistä ratkaisua ”resurssisyöpöksi”.

    Sanni Koffertin mukaan Urban Officen kallein osuus on, toki palvelumuotoilun ohella, kattavan ajanvarausjärjestelmän kehittäminen ja ylläpito. Helppokäyttöinen ajanvarausjärjestelmä kuitenkin palvelisi asiakkaita, ja myös vähentäisi henkilökunnan kallista työtä. Toteutettuna Sanni Koffertin ehdottamalla tavalla olemassa oleviin verkkopalveluihin kytkettynä ajanvarausjärjestelmä olisi kustannustehokkaampi ja myös edesauttaisi palvelun löydettävyyttä.

    Eipä silti, ainakaan Kaupunkiverstaan aulan Urban Officen löydettävyydessä ei ole vikaa: asiakkaita on tiloissa aamusta iltaan kirjaston aukioloaikojen ulkopuolellakin. Monet Urban Officen käyttäjät ovat myös löytäneet työtiloja käyttäessään Kaupunkiverstaan muut palvelut omikseen. Työtilat ovat siis ilman muuta myös keino houkutella asiakkaita oivaltamaan ja löytämään muidenkin kirjastopalvelujen kirjo.

    Lopuksi vielä juuri tällä viikolla Kaupunkiverstaalle tullut, Urban Officea koskeva asiakaspalaute:

    ”Hei, kävin tänään kahden muun kanssa työstämässä julkiseen käyttöön vapaasti ja ilmaiseksi tulevaa verkkosivustoa siellä yläkerrassa. Paljon kiitoksia, että olette luonut tuollaisen tilan! Aivan mahtavaa 🙂 Tulee itselle motivoitunut olo, kun ympärillä on niin hyvät puitteet ja kaikenlaista siistiä tapahtumassa. Toivottavasti homma jatkuu loputtomiin eikä sitä leikata jonkun typerän säästämisen takia pois.”

    Lotta Muurinen
    Helsingin kaupunginkirjasto
    projektisuunnittelija, Kaupunkiverstaan esimies

  7. Kun Lotta Muurinen suoraan kysyy parista sanomisestani tai ihmettelee niitä, ehkä muutama sana on vielä minunkin puoleltani paikallaan.

    Kansainvälisten vieraiden pään päälle (arvantenkin kuvitteellisesti) syntyvät lamput eivät minuun tässä erityisesti vaikuta. Kansainväliset vieraathan ovat tyypillisesti eri maiden suomalaisten johtajien tavoin kovasti uudistusintoisia silmäätekeviä, joten miksipä eivät lamput syttyilisi.

    Myöskään argumentit tyyppiä ”asiakkaiden toiveesta” tai ”asiakkaat haluavat /eivät halua” eivät minusta sellaisinaan ole kovin vakuuttavia. Entä, jos asiakkaat ilmaisisivat halua tulla kirjastoon vaikkapa ryypiskelemään, tappelemaan tai ajamaan motocrossia? Arvaan heti, että tämmöistä kysymystäni pidetään asiattomana ja ala-arvoisena, mutta ei se sitä ole. Kun kysellään, mitä ”asiakkaat haluavat / eivät halua”, kyllä siinä takana pitää olla myös joitain reunaoletuksia siitä, minkälaisten asioiden haluaminen ja toivominen pitää ottaa huomioon varsinkin, milloin kirjastosta on kyse. Niitä ehtoja jos joku ”uuden kirjastokäsityksen” edustaja minulle jotenkin muotoilisi, oltaisiin hiukan kuin asiakeskustelun alussa jo.

    Minua hiukan hämmentää, kun Lottaa hämmentää, että käytän ilmaisua resurssisyöppösyndrooma. Jos muutama kymppitonni tarvitaan alkuun pääsemiseen, mitä on jatko ja se, että asia olisi todella hyvällä mallilla. 100 000 e? Se olisikin jo n. 5 % Helsingin kaupunginkirjaston kirja-aineiston hankintarajoista (ja n. 3 % kaikesta aineistonhankintarahasta). Kysymyksessähän on tosiaankin työtilan varaaminen ja varustaminen, eikä se ole halpaa. Ja tyylikästäkin pitää olla, ettei imago kärsi ja jos yrittäjiäkin vielä tulee, joten ei kun kallistuu. Suunnittelijaa ja muotoilijaa taas tarvitaan, ei niinkään bibliografia.

    Hiukan googlailin Urban officella, ja tulin sivuille, jossa mainostetaan, miten uudesta keskuskirjastosta tuleekin se kaikkien urban officien urrbaanein office. Sattaa olla sen officen kulut ja investoinnit luokkaa, johon verrattaessa Kaupunkiverstas kalpenee.

    Urban oficen rinnalla on sitten kaikkea muuta hanketta ja kehitettävää, joissa enemmän tai vähemmän toistuu sama kaava. Kyllä minusta ilmaisu resurssisyöppösyndrooma kuvaa aika hyvin tätä kaikkea. Ja välinpitämättömyys sellaisen syndrooman suhteen on minusta holtitonta, varsinkin heidän tahollaan, joilla on valtaa ja vastuuta suomalaisen kirjastolaitoksen suhteen.

    Onhan se kiva, jos ulkomaalaiset ihailevat kirjastojamme. Minusta olisi oikein mukava, jos kiittelisivät sitä, miten hyvin kirjallisuus on saatavilla ja miten hyvin bibliografiapuoli on hoidettu, siis asioita, jotka meillä ovat enemmän tai vähemmän rempallaan. No, eivät ne nykyajan ulkomaisetkaan vieraat ehkä ymmärtäisi näistä kiitellä … (Mutta jospa vaikka pyhät Laurentius ja Hieronymus taivaassa tekisivät suosiollisia merkintöjä kirjoihinsa?)

    Vesa Suominen

  8. Hyvä että uusia ulottuvuuksia pohditaan. Aikamoista tasapainoiluahan se on, miten jyvitetään tiloja, voimavaroja ym. Kysyy aikamoista johtajuutta, mihin mennään ja miten.

    Se mikä itselleni nousi keskeisenä esille sekä Sanni Koffertin että Lotta Muurisen kirjoituksista esille oli paitsi asiakaslähtöisyys myös toteutuksen keskeinen rooli. Monestihan ajatus voi olla briljantti ja toteutus surkea. Nimitys ei liene se keskeisin juttu muille paitsi kansainvälisille vieraille, vaan se, miten aikaisemminkin kirjastoissa olevaa työskentelyn ja yhdessä tekemisen mahdollisuutta päivitetään järkevällä tavalla. Se ei välttämättä vaadi paljoa ja toisaalta siihen voidaan hassata paljokin resursseja ilman että se vastaa oikeasti asiakkaiden tarpeisiin.

    Minusta ajatus urbaaneista työtiloista osana kirjastotilojen käyttöä on aika itsestään selvä. Sain tilaisuuden vierailla Kaupunkiverstaalla vähän aikaa sitten ja mietin, mitä mahdollisuuksia (ja jo tehdäänkin) olisi tehdä yhtä lailla samanlaista yhteistyötä muuallakin. Tämä ei ole mikään pk-alueen tai suurien kaupunkikeskusten oma juttu. Luulenpa että tätä jo tehdään monessa paikassa ilman että sitä tunnistetaan urban officeksi. Mitä yrityksiä, yhteisöjä, yhdistyksiä ym. löytyykään omasta kunnasta, onko siellä muita julkisia tiloja, entä tarvetta ristiin pölyttää toimijoita ja taitoja, tietoja ja hyödyntää mm. kirjastojen tietoaineistoja ym.?

    Yleisten kirjastojen tehtäväkenttä on laaja ja niukkojen resurssien kanssa yhdistelmä on haastava. Sivistyksen, kirjallisuuden harrastamisen edistäminen ohella kirjastojen tehtäväkenttään kuuluvat väestön tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittäminen, kansainvälisyys ja elinikäinen oppiminen. Joten tilojen täytyy muuntua moneksi ja monenlaista osaamista tarvitaan.

    Kuntapalvelujen suurin haaste sekä mahdollisuus lienee palvelutarpeiden jatkuva kasvu ja yksilöllistyvät palveluodotukset. Siinä kysytään strategista johtajuutta, miten resurssit saadaan kanavoitua haluttuihin päämääriin ja mistä löydetään kumppaneita, jotka jakavat samoja päämääriä.

    Kirjastot ovat toivottavasti jatkossakin kunnallisia peruspalveluja ja niissä korostuvat tulevina vuosina sekä asukkaiden hyvinvoinnin että alueen elinvoimaisuuden edistäminen kestävällä tavalla (tulevan kuntalain keskeisin tavoite).

    Johanna Selkee

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *