Kuulokulmia kirjastoon

Avaa korvasi, pysähdy ja kuuntele, millaisia ääniä kirjastossa oikeastaan kuuluu. Tätä pientä koetta olen toistanut alkuvuoden eri kirjastoissa tehdessäni esiselvitystä kirjaston äänimaisemasta. Hanke on Helsingin kaupunginkirjaston vetämä ja tarkoituksena on käynnistää laajempi kansallinen tutkimus syksyllä, kunhan vain saamme rahoituksen kuntoon. Henkilökohtaiset testitulokseni ovat olleet mielenkiintoisia.

Kukaan ei myönnä mielellään olevansa rajoittunut. Olen aina kuvitellut tarkastelevani asioita monista näkökumista – ja siksi oli hieman noloa huomata, että kuulokulma on puuttunut kokonaan. Tosin voin lohduttautua sillä, etten ilmeisestikään ole ainoa: näköaisti on dominoiva koko kulttuurissamme. Mietimme jatkuvasti miltä asiat näyttävät ja vain harvoin miltä ne kuulostavat. Ihmiset eivät yksinkertaisesti avaa ääntään tai korviaan seisoessaan aamulla puolituntia peilin edessä.

Onkin ollut mielenkiintoista olla kuulolla, mitä äänimaisematutkimuksessa tapahtuu. Monet tutkimuksen esiintuomat asiat ovat melko yksinkertaisia, vaikka niitä ei ole tullut ajatelleeksi.  Nuorten äänenkäyttö luokitellaan helposti ärsyttäväksi ”meluamiseksi”, lehtipuhaltimet ovat ärsyttäviä, mutta ambulanssihelikopteri… no, ei kai ketään häiritse jos ihmishenkiä pelastetaan? Jotkut äänet ärsyttävät, toiset eivät (eikä tämä riipu desibelimäärästä). Vastaavasti väärässä paikassa kuuluva ääni ärsyttää – ja ääni, johon ei voi vaikuttaa.

Hieman abstraktimmalla tasolla kuulostaa siltä, että äänimaailma on täynnä valtarakenteita, legimointia ja yksilöiden oikeuksia. Jotkut ja joidenkin äänet ovat oikeutettuja. Tämä on ongelmallista, sillä jos minulla on oikeus pitää ääntä, sinulla on velvollisuus sietää minun meluamistani… mutta jos sinulla on oikeus hiljaisuuteen, minulla ei ole oikeutta rikkoa sitä. Ai, ei vai? Mitä oikeastaan olisi rikottu hiljaisuus? Eihän sitä voi viedä sirpaleina viranomaisen pöydälle, eikä edes levittää valokuvana netissä. Sitä ei voi nähdä ja siksi sitä tuskin edes on olemassa. En todellakaan näe, missä ongelma on.

Äänimaisema on jotain, mikä syntyy kaiken muun sivuvaikutuksena huomaamatta ja hallitsemattomasti. Äänimaailma herättää myös paljon reaktioita, mutta aina ei ole helppo sanoa mikä oikeastaan on reaktion pointti; desibelit, melu, väärä paikka, tilan ominaisuudet… Äänimaailma jää usein tässäkin suhteessa täyden tietoisuuden ulkopuolelle.

Kaikki tämä kuulostaa varsin tutulta, näihin ilmiöihin törmää päivittäin kirjastossa.  Vallilan kirjaston nuorten pöydässä istuu muutama nuori juttelemassa äänellä, jonka vielä voi laskea normaaliksi keskusteluääneksi. Asiakkaat häiriintyvät melusta. Miksi? Onko syy se, että äänet ovat nuorten ääniä? Vai se, että tila kaikuu ja äänet kantautuvat koko tilaan? Tilan kaikumiselle en voi mitään, joten käyn hiljentämässä nuoret – vaikka en haluaisikaan olla jatkuvasti äänipoliisina (ja käyttää viranomaisvaltaani). Kirjaston perälle rientäessäni emmin hieman, sillä kirjaston pitäisi olla yhteinen olohuone – mutta en käänny takaisin, sillä yhteisessä olohuoneessa kenenkään äänet eivät saisi häiritä muiden oleskelua.

Asiakkaiden oikeudet ja odotukset ovat usein ristiriidassa toisten asiakkaiden oikeuksien ja odotusten kanssa. Miten muutenkaan voisi olla paikassa, johon heti aamusta tulee eläkeläisiä lukemaan lehteä, päiväkotiryhmä seikkailemaan kirjojen parissa, opiskelijoita valmistautumaan pääsykokeisiin ja muutama muukin mitä erilaisimmilla asioilla? Miten tällaista sinfonista sekametelisoppaa voi hallita? Miten kehittää kirjaston äänimaisemaa? Sitä olisi syytä tutkia hieman tarkemmin.

Esiselvityksessä kirjaston äänimaisemasta pohditaan äänimaailman yleisien piirteiden lisäksi asiakkaiden odotuksia. Keskustakirjasto unelmien valossa asiakkaat haluavat kirjastolta hiljaisuutta, mutta ei täydellistä hiljaisuutta… eikä pelkästään hiljaisuutta. Toiveiden ydin on ehkä se, että kirjastosta pitäisi löytyä tilaa rauhoittua ja keskittyä, mutta myös rennompia kahvilamaista tilaa. Samat odotukset kohdistuvat myös pienempiin kirjastoihin. Ainakin Helsingissä jokainen kaupunginkirjastossa työskentelevä tunnistaa nämä toiveet.

Tein myös kyselyn kirjastoille siitä, millaisena oma äänimaisema nähdään. Kyselyyn vastanneiden mukaan kirjaston äänimaiseman pitäisi olla sellainen kuin asiakkaat toivovat: rauhallinen, mutta ei täydellisen hiljainen, vaihteleva. Huomattavan moni kirjasto kuvasi kuitenkin omaa äänimaailmaansa levottomaksi ja jopa meluisaksi. Suurin osa kirjastoista myös ilmoitti, että akustisia ongelmia on. Vastauksissa painottuivat ehkä hieman ongelmat, mutta on silti hälyttävää, että kahdessa kolmesta kirjastossa on ongelmia äänen kantautumisen takia.

Kolmas keskeinen havainto on se, että kirjastojen toiminta on muuttunut ja samalla myös asiakkaiden käyttäytyminen kirjastossa on alkanut muuttua. Jokunen vuosikymmen sitten oli olemassa selvärajainen käyttäytymiskehys, jonka mukaan kirjastossa oleiltiin (ja siihen mukautuivat asiakkaat ja henkilökunta). Tänä päivänä erilaiset asiakasryhmät tulevat tekemään aivan erilaisia asioita kirjastoon ja perinteinen käyttäytymiskehys alkaa murentua. Miten loisimme uuden käyttäytymiskehyksen, joka huomioisi nykyisen toiminnan, sallisi enemmän, mutta kunnioittaisi silti muiden rauhaa? Aika hyvä kysymys… keskusteltavaksi. Ja tutkittavaksi.

Esitutkimus oli nimensä mukaisesti vasta tilanteen kartoitus. Se on siis keskustelunavaus ja määrittelee varsinaisen tutkimuksen tutkimuskysymykset. Keskeisiä aiheita ovat 1) kirjastojen akustiikka ja siihen vaikuttaminen, 2) asiakkaiden käyttäytymiskehykseen vaikuttaminen (millaisin keinoin siihen voisi vaikuttaa?) ja 3) asiakkaiden odotusten tarkempi selvittäminen sekä uudenlaisen rauhallisen tilan konseptin luominen. Laajempi tutkimus – toivottavasti – käynnistyy lähiaikoina, mutta sitä odotellessa on keskustelun paikka: millainen haluamme kirjaston äänimaailman olevan, vai annammeko sen muodostua itsekseen ja hallitsemattomasti muun toiminnan sivutuotteena?

>> Kirjastojen äänimaisema: esiselvitys helmikuu 2014 (.pdf)

Harri Sahavirta

Harri Sahavirta
Kirjastonjohtaja, Vallilan ja Suomenlinnan kirjastot
Helsingin kaupunginkirjasto

Kirjastokaista.fi:n aiheeseen liittyviä videoita:

Porin kaupunginkirjaston tapahtumapäivä

7 vastausta artikkeliin ”Kuulokulmia kirjastoon

  1. Kuulokulma on mainio uudissana, jonka omin välittömästi kommunikaatiotarpeisiini!

    Kirjasto on mahtava paikka, jota jokainen sen taas uudelleen löytänyt tai vasta kohdannut kiittää sydämellisesti. Kirjastoa pitkään ja vakaasti käyttäneet taas haluaisivat pitää sen kirjaston, johon he ovat tutustuneet silloin vuosia sitten. Kokemukseni mukaan asiakkaat jakautuvat tällä historiallisella näkökulmalla hyvin tunnistettavasti. Hiljaista kirjastoa kaipaavat myös ne, jotka kirjastoa eivät yleensä käytä.

    Asiakaspalautteissa viitataan usein siihen, että melun on todettu nostavan stressitasoa ja että hiljaista tilaa pitäisi vaalia, kun sitä on niin vähän. He ovat mielestäni aivan oikeassa. Harri Sahavirta kirjoittaa kuitenkin hyvin tiedossa olevan seikan, että melun aiheuttaja, paikka ja se voiko meluun vaikuttaa, tekevät äänestä melua tai jotakin muuta. Se mikä on melua, voidaan myös mieltää monella eri tavoin. Olen aika varma, että toista vuotta instrumenttiaan harjoittaneet vaskisoitinpumpun lapset eivät enää pääse Sellon lavalle konsertoimaan. Heidän vanhempansa ovat ihan varmasti eri mieltä.

    Perimätiedon mukaan ehjää ei pitäisi korjata. Korjaammeko puheen ja tapahtumat sallimalla ehjän kirjaston rikki? Joillekin asiakkaillemme joissakin tilanteissa aivan varmasti. Kirjasto on kuitenkin paikka, jonne kaikkien on voitava tulla. Lasten ja nuorten äänen käytön täytyy mahtua kirjastoon – sen keskustelun verran. Kaikenikäisten tulee mielestäni käyttäytyä niin, että voimme viihtyä kaikki yhdessä ja paikalla olevan henkilökunnan on tiedettävä, milloin raja ylittyy ja puututtava siihen. Se ei ole helppoa ja kivaa. Paikallisen yhteisön tapahtumien tarpeet, harrastajien mahdollisuudet päästä maksutta esille ja kaikkien tarve kokea ja elää kulttuuria eri muodoissaan on kirjaston arkea 2010-luvulla ja henkilökohtaisesti olen siitä hyvin onnellinen.

    Hiljaista tilaa voidaan järjestää akustoimalla, tilajärjestelyillä ja profiloitumalla. Valittu meluisa polkumme kohti vielä äänekkäämpää tulevaisuutta tulee kertoa selkeästi asiakkaillemme ja toimia myös hiljaisen ja rauhallisen tilan puolesta. Molemmat voivat olla yhtä aikaa totta.

    Oili Sivula
    Aluejohtaja, Leppävaaran alue
    Espoon kaupunginkirjasto

  2. Työtä musiikkikirjastossa tehneelle kysymys kirjaston äänimaisemasta lienee arkisempi ja tutumpi kuin kirjakirjaston puolella toimiville. Esimerkiksi kysymys taustamusiikista on puhuttanut ammattilaisia ainakin kolme vuosikymmentä, emmekä edelleenkään ole asiasta samaa mieltä. Kuulokulmamme siis vaihtelevat.

    Syy löytynee samalta suunnalta kuin vastaus siihen, miksi ihmiset kokevat kirjastojen ääniympäristön niin vaihtelevasti. Objektiivista ääniympäristöä kun ei ole olemassakaan, äänet ovat olemassa vain kuulevan tai kuuntelevan yksilön aivoissa (autiossa metsässä ei kuulu tömähdystä, kun puu kaatuu).

    Olen itse pyrkinyt etsimään ratkaisua kaikille välttävään (kaikille hyvää en ole edes tavoitellut, sellaista ei uskoakseni voi olla) äänimaisemaan hiljaisuudesta nousevalla neutraaliuden tavoitteella.

    Mielestäni kaikissa julkisissa tiloissa lähtökohtana tulisi pitää hiljaisuuden tavoitetta, koska sitä on luonnostaan tarjolla kaikkein vähiten, yleensä ei ollenkaan.

    Neutraalius tässä yhteydessä tarkoittaa sellaisten äänilähteiden välttämistä, joiden tutkitusti ja kokemusperäisesti tiedetään ärsyttävän ja vaivaavan monia ihmisiä. Näitä voi niputtaen kutsua hälyääniksi, vaikka osa ei sellaisiksi tunnustaudu ja jotka maistuivat joillekin yksilöille oikein hyvin.

    Kaupallisilla yrityksillä on pitkäaikainen kokemus tarkasti suunnitellun äänimaiseman suunnittelusta. Muzakin kaltaisilla ostamista edistävillä toimilla voisi olla kirjastoillekin annettavaa, kunhan muistetaan kirjaston ja kaupan ero.

    Ennenvanhaan kirjastojen ainoan hälyn lähteen muodostivat ihmiset. Nykyään erilaiset piipittävät laitteet ovat helposti suurempi ongelma. Mutta jos vaikutuksia äänimaisemaan ei tiedosteta, mikä tahansa uusi palvelu voi synnyttää ongelman. Pääosin ne voidaan välttää suunnittelulla.

    Valitettavasti osa äänimaisemaan liittyvistä kiistoista ovat makuasioita, joihin ei ole ”oikeaa” parannuskeinoa. Olen itse noudattanut periaatetta ”hiljaisuus on ihmisen perusoikeus, hälyn kokeminen ei”. Kaikki kollegat eivät kuitenkaan hyväksy tätä vaan soveltavat periaatetta ”hiljaisuus ja häly ovat molemmat perusoikeuksia”. Kompromissia on vaikea löytää.

    Heikki Poroila
    Musiikki-informaatikko
    HelMet-musiikkivarasto (teoriassa todella hiljainen työpaikka, käytännössä kaikkea muuta)

  3. Yksi omissa kirjastoduuneissa paljon hälyä aiheuttanut tekijä ovat ollut tietokoneet. Kirjasto 10:n asiakastiloissa niitä oli (tai kai siellä on vieläkin) meillä parikymmentä aika pienellä alueella, ja ihan pelkistä tuulettimista lähtee aikamoinen humina jonka huomaa jos pysähtyy hetkeksi. Ne voisi pienellä vaivalla puhdistaa tai vaihtaa äänettömiin/vähä-äänisempiin. Jos haluaisi. Tasainen häly voi olla hyväkin asia, eräänlainen vaippa joka sulkee sisäänsä yksittäiset äänet. Kuten Harri yllä hyvin kirjoittaa, kannattaa kuunnella, ja sitten päättää mitä haluaa maailmasta, ja sitten toimia sen perusteella.

    Suosittelen tutustumaan melu- ja hälymusiikkiin (noise). Berzbowin keikka Avanto-festareilla Helsingissä kauan aikaa sitten avasi silmäni… siis korvani kunnon noiselle!

    Brian Eno: ”ambient (musiikki) on sitä, että herää aamuneljältä kuuntelemaan jääkaappiaan”. Kiitos Radio Mafian Avaruusromua -ohjelma, jonka kasvattamia meistä monet ovat 🙂

    Mace Ojala

  4. Äänimaisema (tai millaiseksi koemme sen) on tosiaan yksilöllinen asia ja erot saattavat olla varsin suuria. Itse ihmettelen aina pariisilaista tapaa mennä lukemaan katukahvilaan, varsinkin kun istumapaikkaa ei valita mistään nurkasta, vaan aivan salin keskeltä. Kuinka kukaan voi keskittyä sellaisessa ympäristössä? No, ilmeisesti vain voi. Toisia häiritsee jo lehden sivujen kääntämisestä aiheutuva ääni. Itse olen pitänyt kiinni Vallilan kirjastossa siitä, että tila on rauhallinen (ei juoksemista tai huutamista), muttei hiljainen (sivuja saa käännellä ja lukusaliin tuoda läppärin).

    Kaikenlaisia hälyääniä (joista Mace kirjoittaa) on sitten vaikeampi hallita. Sulkekaa joskus silmänne Kallion kupolisalissa ja yllätytte kuinka kovaa ääntä palautusautomaatti pitää (ja muutenkin kaikuu mukavasti). Näitä hälyääniä voisi yrittää peittää joillakin vastaäänillä, vaikka muzaki saattaisikin jakaa mielipiteitä aika vahvasti.

    Nähdäkseni tarvitsisimme kuitenkin nyt uusia ideoita. Lukekaa siis Macen kirjoitukset ja antakaa ideoiden virrata. Erityisesti pidin Macen heitosta, että tehdään hiljaisuudesta seuraava vientituote. Real silence from Finland!

    Harri Sahavirta

  5. ”Erityisesti pidin Macen heitosta, että tehdään hiljaisuudesta seuraava vientituote. Real silence from Finland!” – Tämä idea olisi varmasti mieleen Pertti Julkuselle, joka on kirjastomaailman nykyisestä meluisuudesta (joka ei vain vahinkoa) suivaantunut peräti kirjoittamaan pamfletin.

    Itsekin olisin mielellään hiljaisuustuotteen puolestapuhuja, mutta arjen realismin nimissä se olisi vastoin sekä kirjastopäättäjien suosimaa ”uuden kirjaston” mallia että laiteriippuvaisuuttamme, joista kumpaakaan vastaan ei taistelu tunnu onnistuvan. Tilojen akustinen suunnittelu siten, että tavoitteena olisi hälyn minimointi, on yksinkertaisesti kallista. Jos pelkästään kaikki kirjastojen tietokoneet vaihdettaisiin vesijäähdytteisiksi niiden hiljaisuuden takia, jouduttaisiin operaatiosta pulittamaan isot rahat.

    Kaikesta huolimatta pidän hiljaisuutta lohen sukuisena asiana, jota kannattaa tavoitella silloinkin, kun se on aivan mahdotonta.

    Heikki Poroila

  6. Aivan loistavaa pohdintaa. Jostain muualta kuin meidän firman aamukahvipöydästä noussut taivastelu siitä miten tiloja suunnitellaan aina vain silmille ja niin vähän korville, on hyvin virkistävää. Se lupaa hyvää meille kuulokulman kautta asioita pohtiville, kiitän myös tuosta uudissanasta!

    Saara Helimäki
    Helimäki Akustikot

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *